VILLISIAN METSÄSTYSVIIKONLOPPU TOSCANASSA

Marras-joulukuussa 2010

Aitoa toscanalaista villisianmetsästystä koira-ajona. Ei erillisiä kaatomaksuja.

Olemme järjestäneet aitoa toscanalaista villisian metsästystä kahtena vuonna ja asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä saadessaan tutustua aitoon villisian metsästykseen. Itse olen asunut alueella lähes 20 vuotta ja puhun äidinkieleni suomen lisäksi sujuvasti italiaa. Metsästys toteutetaan koira- ja miesajoa hyväksi käyttäen. Siat elävät tammimetsissä villeinä, eikä niitä ruokita. Metsästys tapahtuu aidosti siten kuin toscanalaiset ovat sitä toteuttaneet jo vuosikymmenten ajan.

PERJANTAI:
Saapuminen Roomaan, josta kuljetus Toscanaan (Ajoaika Roomasta Arezzoon noin 2 t ja 30 min. ) Klo 14 majoittuminen viinitilalle Arezzon seudulla. Klo 19 illallinen ja viininmaistelu majapaikassa(omakustanteinen)

LAUANTAI:
Villisikametsästystä paikallisen metsästysseuran vieraina. Lähtö majapaikasta noin klo 8. (meno-paluukuljetukset majapaikasta) Kokoonnumme metsästysmajalle, jossa aamupala, jahdin valmistelua ja metsästyksen johtajan informaatio. Siirtyminen passipaikoille noin klo 10. Jahti kestää noin klo 16 saakka. Klo 20 illallinen metsästysmajalla.

SUNNUNTAI:
Villisian metsästys jatkuu lauantain ohjelman mukaisesti. Klo 20 toscanalainen illallinen ravintolassa. (omakustanteinen)

MAANANTAI:
Paluukuljetus Roomaan lentoaikataulun mukaisesti.

HINTA: 1030,00 / HLÖ (ryhmäkoko 6 hlöä)

HINTAAN SISÄLTYY:

-majoitus kolmen tähden viinitilalla 3 yötä (esim.La Buccia Nera tai La Pievuccia) jaetussa 2 hh huoneissa
-aamiaiset
-meno-paluu lentokenttäkuljetukset Roomasta
-kaikki ohjelman mukaiset kuljetukset Arezzossa
-paikallinen metsästyslupa
-metsästysseuran vierasmaksu -kaksi metsästyspäivää paikallisen seuran vieraana
-aamupala ja eväät metsälle
-lauantain riistaillallinen viineineen
-noin 1 kg villisian paistia
-englanninkielitaitoisen eräoppaan palvelut kahden metsästyspäivän aikana.

HINTAAN EI SISÄLLY:
-lennot
-vakuutus
-lisämaksu 25 EUR/vrk yhden hengen huoneesta
-lisämaksu 25 EUR/vrk neljän tähden hotellimajoituksesta (esim. Badia di Pomaio)

-metsästysseuralta voit halutessasi vuokrata aseen 30 EUR/vrk.

Sitovat varaukset huhtikuun 2010 loppuun mennessä metsästyslupahakemusta varten.

Metsästyslupaa varten tarvitsemme: voimassa oleva EU-asepassi, osoitetiedot, syntymäaika ja –paikka, sotu-tunnus sekä EU:n alueella voimassa oleva metsästäjävakuutus.

Toscanan Tuuli / Mari Mattila
Via Beneduci 7, Loc. Tregozzano, AREZZO, ITALY
info@toscanantuuli.com
tel. +39 349 2260583

Pekka Mattila: tel. +358 400 643442